lauantai 27. heinäkuuta 2013

Food mania

Ainahan mä olen jollain tasolla ollut kiinnostunut kokkailusta, mutta tuntuu että rohkeus ja kulinaristinen intohimo lisääntyy iän myötä. Kyllä, pidän hyvästä ruuasta ja olen innostunut tekemään sitä itse - osittain siksi, ettei kaupungistamme löydy mielestäni makuhermoja kutkuttavaa ravintolaa.


Ruuanlaitossa hienointa on uudet oivallukset. Mikään mestarikokki en ole ikinä ollut ja siksi mieheni onkin pitänyt perheeni ruuassa. Tähän se mainitsemani rohkeus liittyykin. Olen rohkeasti lähtenyt kokeilemaan uutta ja sitä kautta parantunut ruuan laittajana ja saanut myös onnistumisen iloa ja hienoja kulinaristisia kokemuksia.


Rohkeutta, tunnettaa, intoa ja eikun kokkaamaan!

Homemade krutongit:
Leikkaa leipä kuutioiksi, lorauttele päälle öljyä, kuivattua oreganoa, basilikaa sekä sormisuolaa ja kääntele.
Paista pannulla tai kuten minä, uunissa, 225 astetta, vajaa 10 minuuttia makusi mukaan. Kannattaa seurata, palavat helposti!

*edit*
Tämä päivän onnistumisen ansiosta lapset saivat vielä herrrkullisen iltapalan!



Ei kommentteja: